Nyt on niin, että Kaisku itsekin jo on tullut siihen tulokseen, että jotakin tälle suunnattomalle ärsytyksen määrälle on tehtävä. Aikani ihannoituani ihmisten kykyä saada verbaaliakrobatiallaan lähes kaikista asioista topvitosia, olen päättänyt yhtyä heidän suunnattomaan joukkoonsa. Toki ymmärrän, että topvitosten topvitosiin on matkaa ja topvitosten kermaan ei ole asiaakaan, mutta jotakin nyt vain on tehtävä.

Yo-kirjoituksia edeltänyt loma, ja etenkin tämä niiden jälkeinen ikuiselta tuntuva höntsäilyperiodi, koukutti minut täysin blogien ihmeelliseen maailmaan. Eihän tässä todellakaan ole muutakaan tekemistä kuin pohtia valokynän todellista merkitystä ja harjoitella uudelleen kutomaan. En löytänyt vastausta valokynäongelmaan, sillä en edes tiedä mikä se on. En myöskään koskaan saanut niitä aivan ihania töppösiä valmiiksi, jotka hurmiossa syksyllä aloitin. Thank God.

Syy tähän julkiseen skeban (kirjoitetaan eri tavalla, mutta lausutaan samoin kuin se kissanruoka) jauhamiseen on kuitenkin tämä ainainen otsassani killuva uloke, joka ajoittain kolkuttelee naapureitten ovia ja ikkunoita kääntäessäni päätäni. On siis toden totta aika alkaa purkaa ihan vain naapureiden mielenterveyden palauttamiseksi.

Alku näyttää melko huonolta. Paskaa, teennäisyyttä ja mukahauskoja juttuja. Eli ihan normipäivä.