Olen ollut tähän päivään saakka suhteellisen ymmärtäväinen -kohdallani jopa välinpitämätön- teidän ällöilystänne. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos on pakko kutea, niin tehkää se perkele kotona. Mikä siinä on, että ensin kaikin aistein tutaan ja tiedetään sen saman limanuljaskan läsnäolo viidestä viiteenkymmeneen vuoteen, ja sitten vielä jaksetaan ällömällöpällöillä julkisilla paikoilla?!

Ymmärrän ja jätän tyystin jopa huomiotta ne merkitsevät "meille tänään?" -katseet, pienet sipaisut silloin tällöin jne. Mutta kielen kurkkuun työntäminen, intiimialueiden kovakourainen rutistelu sekä suorat ehdotukset saavat minut suorastaan irtautumaan ruumiistani takaisin maitokaappiin hytisemään yksinäni. Hyi että!!

Pahinta on fritsut. Ihanan kiihkeetä, mut hei come on urpot! So last season. Myönnetään, mulla on ollut tennispallon kokoinen sinimusta lämäri kaulassa. Kasilla. KASILLA! Voi juku, mut edelleen puistattaa. Kerran rakkaalla äidilläni oli joku närhäsy kaulassaan. Sillä hetkellä, kun sen huomasin, revin lapsuuskuvat, pakkasin sateenvarjoni ja muutin lauralle.

Apteekista saa verenkiertoa kiihdyttävää smägdää. Sportiasta Hummelin pooloja.

Kiitos ja moimoi.